“Pakkala oli tiedemiesmäisen kiinnostunut lasten ja nuorten ihmisten havainnoitsija, joka hiljaa istuen poltteli ketjussa Armiroa ja teki muistiinpanoja.”
  - Aikalaistodistaja professori Väinö Auer, kirjailijan oppilas ja
    ystävä Kokkolan ajoilta












Teuvo Pakkala
Lapsia

Teuvo Pakkala
Pikku ihmisiä

lukija Juha Hurme

osta äänikirja Ad-Libriksestä
kuuntele näyte


osta äänikirja Äänikirjakaupasta
kuuntele näyte


     Teodor Oskar Frosterus (1862 Oulu-1925 Kuopio) kulki kerjuulla 1860-luvun lopun nälkävuosina. Nuoruutensa han vietti Kakaravaaran kaupunginosassa, joka sijaitsi nykyisen Oulun rautatieaseman paikkeilla. Niukoista oloista huolimatta Teodor pääsi kouluun ja suoritti ylioppilastutkinnon. Keskeytyneitä lääketieteen opintoja seurasi lyhyt sotilasura, kokeilu maanviljelijänä sekä humanistisia opintoja Helsingissä.
     Vuonna 1890 hän oli jo pari kirjaa julkaissut kokenut lehtimies, lehden perustaja ja päätoimittaja. Samana vuonna hän meni naimisiin ja suomensi lopullisesti nimensä Teuvo Pakkalaksi, jota oli jo käyttänyt taiteilijanimenään. Pakkalan toimittamilla lehdillä oli taipumus mennä nurin. Köyhyys vainosi kirjailijaa kaikissa elämänvaiheissa. Myöhempien aikojen modernin proosan ja novellin mestariteoksiksi luokittelemia teoksia syntyi tuskallisin ponnistuksin, harvakseltaan.
     Vuonna 1902 kokemansa hermoromahduksen jälkeen Pakkala kieppasi Kokkolaan Suomen Köysitehtaan kauppamatkustajaksi, ‘pruuvryttäriksi’. “Mieluummin teen kauppoja köysistä elääkseni kuin kauppaan kirjoituksia kuollakseni.” Muutama vuosi kaupparatsuna riitti ja Pakkalasta tuli Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun suomen- ja ranskankielen opettaja. Fennoaatteen elähdyttämä kirjailija-opettaja ehdotti pakkoruotsin tilalle ranskaa, viljeli Tolstoin radikaaleja oppeja ja suosi oppitunneilla varsin vapaata meininkiä. Kirjallinen toiminta hiljeni, mutta muutoin Pakkala höyrysi täysillä kaupungin kulttuurielaman kohentajana.
     Vuonna 1913 Pakkala ällistytti lähipiiriään esittelemällä näytelmäluonnosta Perhejuhia, eroottisesti virittynyttä täysin moraalitonta ristiinnaimiskomediaa, jonka idea oli “kertakaikkisesti vapauttaa ja hajottaa ydinperhe”. Näytelmää ei julkaistu eikä esitetty.
     Pakkala pisti vuonna 1921 pystyyn Finn Film Osakeyhtiön ja kirjoitti sekä ohjasi firman ensimmäisen ja viimeisen elokuvan Sotapolulla. Tämä romanttinen seikkailu sisällissodan maisemissa oli suunnattu vientituotteeksi Englannin ja Amerikan yleisöille. Jotain meni kuitenkin pieleen. “Hahmot oli kuvattu niin kaukaa, ettei heistä saanut selvää”, arvioi tekijä.
     Novellikokoelmat Lapsia (1895) ja Pikku ihmisiä (1913) viittaavat Kakaravaaran kaupunginosaan tekijän oman lapsuuden aikoihin. Pakkala sijoittaa lapset, “pikku ihmiset”, kertomustensa keskiöön. Tämä oli täysin vastoin kirjoittamisajankohdan kirjallisia käytäntöjä ja ihanteita. Muutenkin Pakkala mittaili yhteisöä ja yhteiskuntaa tutkimalla pienimpiä, heikoimpia ja suojattomimpia. Köyhät, työttömät, naiset, invalidit, kehitysvammaiset, vanhukset, prostituoidut ja yksinhuoltajat valtaavat pääosat hanen proosassaan.
     Tyttöjä kirjailija kuvaa erityisen etevästi. Hän sai tässäkin suhteessa olennaista apua vaimoltaan Agnesilta (omaa sukua Tervo), joka oli itsekin päteva ja julkaissut kirjoittaja. Pakkala on itse myöntänyt, että Agnes-rouva on monien novellien ideoitten takana.